Emme tahtoneet ajaa suoraan Kuressaareen vaan teimme pienen kiertokäynnin pitkin Saarenmaan rannikkoa. Kävimme matkalla katsastamassa saaren tunnetut tuulimyllyt sekä muutaman näköalapaikan. Odotimme kuitenkin eniten kraaterijärveltä. Paikalla on kahdeksan meteoriitin jättämät kuopat, jotka nyt ovat täyttyneet vedellä. En tiedä mitä odotin, mutta pettymys oli karvas. Paikalla oli vain kuoppa, jossa lillui vihreää vettä. Ehkä odotin avaruusalusta ja ripaskaa tanssivia avaruusolioita?
Lopulta pääsimme Kuressaareen saakka ja löysimme helposti hotellimme. Yövyimme spa-hotelli Johann Spa:ssa, joka oli vain yhden korttelin päässä keskustorista. Itse hotelli muodostui kahdesta rakennuksesta. Toinen oli vanha hotellirakennus, jonka viereen oli rakennettu uusi, modernimpi spa-tilat sisältänyt rakennus. Kuten arvata saattaa, halvimmat huoneet sijaitsivat vanhemmassa rakennuksessa ja tietysti myös me olimme siellä. Molemmat rakennukset olivat yhteydessä toisiinsa myös sisäkautta, joten mitään valittamista tällaisesta järjestelystä ei ollut. Yövyimme kahden hengen huoneissa kohtalaiseen 36 euron yöhintaan per huone. Hintaan sisältyi oikein maukas aamiaisbuffet, joka ravitsi ainakin meidät kevyesti pitkälle iltapäivään saakka.
Itse Kuressaari oli hyvin pieni ja hiljainen kaupunki. Muutamat kaupat ja maalaismaiset matalat puurakennukset toivat ajoittain mieleen vanhan Porvoon. Parasta tarjontaa olivat kivat terassit, aurinko, lasten leikkipaikka sekä vakiopaikaksemmi muotoutunut Cafe Classic . Tästä kahvilasta löytyi hyvää kaffea, mutta myös erityisen maukkaita ruoka-annoksia.
Kuressaaren kaupunkikierroksemme kesti noin 5 minuuttia, kun kävelimme ydinkeskustan edestakaisin. Tärkein nähtävyys kaupungissa kuitenkin Kuressaaren linna joka on yksi Baltian parhaiten säilyneistä linnoista. Nähtävyys sijaitsee kävelyetäisyydellä kaikista keskustan hotellista ja on näyttävä näky päivällä, mutta myös ilta-aikaan valaistuna. Linnan sisällä asiakkaat pääsevät kapuamaan torniin, tutustumaan linnan rakennuksen vaiheisiin, käyttötarkoituksiin sekä erilaisiin vaihtuviin näyttelyihin. Tämän hetkinen näyttely käsitteli saksalais- sekä neuvostojoukkojen oleskelua Viron saarilla.
Vietimme sunnuntain matkaamalla naapurisaarelle Hiidenmaalle. Saarenmaan ja Hiidenmaan välillä ei ole siltaratkaisua, joten matka taittui taas autolautalla. Tällä kertaa matka oli hieman pidempi kuin mantereelta Muhuun. Hiiumaalla ollessamme satoi aamusta vettä. Muuten koko reissun ajan paistoi aurinko. Meillä ei ollut juuri mitään esikäsityksiä Hiidenmaasta tai sen tarjonnasta. Luimme lautalla Annen matkaoppaasta muutamat mielenkiintoiset paikat, mutta muuten päätimme mennä ajatuksella, että pysähdytään jos eteen tulee jotain mielenkiintoista.
Ensimmäinen mielenkiintoinen paikka tulikin heti satamasta lähdön jälkeen. Lyhyen ajomatkan päässä sijaitsi vanha ja pieni perheomisteinen villatehdas. Heillä oli käytössä vanhat laitteet ja paikka on edelleen toiminnassa, mutta toimii myös museona. Neuvostoaikana tehdast käytettiin muistaakseni varastona, mutta lahjoitusten avulla vanhat koneet on kunnostettu. Museon yhteydessä toimii pieni museokauppa sekä kahvio. Kaupassa myydään kaikkea omasta lampaanvillasta valmistettua. Ostin muistoksi kivat lapaset, joiden resorissa on suloinen pieni lammas. En kauaa jaksanut keskittyä vanhoihin tehdaskoneisiin, koska pihalla odotti ihana lauma pörröisiä lampaita! Hyökkäsin heti ensitöikseni juttelemaan lampaille (olen tässä melko edistynyt) ja tyrkyttämään lampuille ruohoa. Lampaat jolkottelivatkin heti luokseni (olen lammaskuiskaaja) ja olivat IHANIA! Muiden pyöriessä kaupassa ja kahviossa silittelin ja syötin lampaita pienestä sateesta huolimatta. Haluaisin oman lampaan.
Lammaspysähdyksen jälkeen suuntasimme perusnähtävyyksille, eli merinäköalalle. Saarilla useat rannat ovat hyvin jyrkkiä ja limestone jyrkänteet laskevat suoraan mereen. Tunnetuin tämmöinen mesta taitaa olla Saarenmaalla, jossa pengermät ovat jopa 22 metriä korkeita. Ajettiin myös johonkin rannalla sijainneeseen ravintolaan, jonka nimeä en taaskaan muista. Sompailtiin hetki ravintolan takana sijainneella rannalla, kunnes lähdimme taas ajamaan pitkin rantaviivaa kohti erinäisiä majakoita ja näköalapaikkoja. Käytiin myös tsekkaamassa Estonian uhreille pystytetty muistomerkki. Merkissä on kello, joka soi aina kun tuulenvoimakkuus on sama kuin Estonian turmayönä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti