maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kaikki päättyy joskus

Aika Tallinnassa on tullut loppuunsa. Puoli vuotta sisälsi paljon toimintaa, koulua, reissailua sekä vähäunisia öitä. Mukaan tarttui paljon mistä olla kiitollinen. Kuten blogipostauksista voi huomata, vietimme paljon aikaa erilaisista aktiviteeteissa ja kun viettää puoli vuotta yhdessä lähes päivittäin, on varmasti hyvin helppoa arvata, että siinä syntyy läheisiä ystävyyssuhteita.

En osannut etukäteen kuvitellakkaan miten hyviä kavereita puolessa vuodessa ehtii syntyä. Sanottaessa viimeisiä hyvästejä sen kuitenkin tajusi, että tässä hajaannutaan nyt ympäri Eurooppaa ja seuraavia yhteisiä bileitä ei ihan hetkeen ole tiedossa. Samanlaiseen tilanteeseen ei ole koskaan paluuta, mutta tällä hetkellä koko Eurooppa tuntuu avoimelta, koska lähes jokaisesta maasta löytyy hyvä ystävä.

Olen myös erityisen iloinen, että päätin lähteä EILC-kielikurssille tammikuussa. Meidän ryhmä tällä kurssilla oli mitä mainioin. Suurin osa Virossa saaduista lähimmistä ystävistä ovat peräisin tältä kurssilta. Olimme kaikki tammikuun alussa todella hukassa ja todella jäässä. Siperian talvi yhdisti ihmisiä ja pidimme tiukasti yhteyttä koko lukukauden ajan.

Toinen kiitollisuuden kohde on alkuvuoden asumisjärjestely. Sata prosenttisen hyvä asia on, että en saanut hommattua asuntoa Tallinnasta ennen tammikuuta. Anu Budget Housing kaikessa kamaluudessaan oli aivan mahtava paikka jota ilman en olisi tutustunut ihmisiin näin läheisesti enkä olisi päätynyt jakamaan asuntoa mahtavimman kämppiksen kanssa ikinä. Okei, mulla ei ole koskaan ollut oikeaa kämppistä, mutta Anne-Marie asetti riman seuraaville kyllä melkoisen korkealle. Millä todennäköisyydellä samalle kielikurssille ja vielä samaan kouluun ainoana toisena eurooppalaisena tyttönä tulee ihminen, jonka kanssa synkkaa ekasta illasta lähtien täydellisesti? Tätä tyttöä on suuri ikävä ja aivan varmasti vielä tavataan.

Mitä siitä sitten muistuu mieleen?

Tammikuu: EILC-kielikurssi
Helmikuu: EBS alkaa, itsenäisyyspäivä, laskiainen
Maaliskuu: Opiskelua, bileitä, Tukholma
Huhtikuu: SeaBattle, TramParty, Moskova, Pietari
Toukokuu: Viljandi, Tudengipäevad, Euroviisut, helteet, grillibileet rannalla, Tartto, Riga
Kesäkuu: Roadtrip Saarenmaalle, lounas Sisekaitseakadeemiassa, viimeiset bileet.

ERASMUS on hyvin jännä juttu. Tammikuussa olin lievästi sanottuna paniikissa, kun lähdön hetki koitti. Silloin jäähyväisten sanominen kavereille ja perheelle tuntui ylitsepääsemättömältä. Aika kuitenkin kului ja puolen vuoden jälkeen jäähyväisten sanominen uusille ystäville oli vielä vaikeampaa. Mutta kuten Frankie asian ilmaisee:

"Don't cry because it's over, smile because it happened".

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Matkaraportti 5 - Haapsalu

Meidän tuli kirjautua hotellistamme ulos jo ennen puoltapäivää, joten meille jäi aikaa käydä tutustumassa vielä Haapsaluun. Kaupunki sijaitsee mantereen puolella ja on yksi näteimmistä rannikkokaupungeista joissa olen käynyt. Paikassa oli paljon Kuressaaren tuntua, mutta kaikki oli hieman isompaa.

Vierailimme Haapsalun linnassa, joka oli mielestäni viihdyttävämpi kuin Kuressaaren vastaava. Linnan sisätiloissa oli paljon enemmän nähtävää sekä näyttelyt olivat mielenkiintoisempia. Ketään ei varmasti yllätä, että viihdyin erityisesti tasanteella, jossa sai larpata ritaria ja mäiskiä toisia miekoilla. Minua miellytti myös lapsille suunnattu sali, jossa viittaan pukeutunut nuori nainen esitteli höyryäviä koeputkia ja selitti parhaansa mukaan tarinoita Harry Potterista. Muutama virhe mahtui tarinoiden joukkoon, mutta onnistuin pitämään suuni kiinni. Tässä olisi minulle oiva kesätyö. Istua päivät pitkät linnassa viitta päällä ja selittää turisteille Harry Potterista.







Linnassa oli koko reissun korkein torni ja kapeimmat portaikot jota nähtiin. Osa ryhmästämme luovutti jo puolitasanteella, mutta me kiipesimme aina korkeimpaan kellotorniin saakka ja saatoimme hieman vahingossa kilistellä kelloja. Jos ylös kapuaminen on työlästä, on sitä myös alaspäin tuleminen. Kapeat portaikot ja epätasaiset portaat eivät ole kaikista nopein kulkuväylä, joten liikuttiinkin tornissa kuin vanhat mummot konsanaan.





Kellarikerroksessa oli esillä hulluin näyttely johon reissullamme törmäsin. Pimeiss tyrmissä esiteltiin kidutusmuotoja. Ja mikä vielä hulluinta, näitä kaikkia sai itse kokeilla. Ainoa mikä puuttui oli sähkö. Muuten olisi Michaelilla pää täynnä nauloja.
Esillä oli siis mm. pieni koppi, jonka keskellä oli tuoli ja jokapuolella seinissä pitkiä nauloja. Jos tuolilla istuja liikahtaa tai yrittää pakoon, naulat lävistäjät karkaajan alta aikayksikön.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Matkaraportti 4 - Saarenmaa - Hiidenmaa

Matkustettaessa mantereelta Muhun saarelle tulee käyttää lauttaa. Muhusta Saarenmaalle pääsee kuitenkin ajamaan autolla. Välimatkat saarilla eivät ole kovin pitkiä, joten yhden päivän aikana ehtii kivasti nähdä koko Muhun ja vielä matkustaa Kuressaareen. Tarkemmin ottaen vietimme Muhussa tullessamme vain noin neljä tuntia.

Emme tahtoneet ajaa suoraan Kuressaareen vaan teimme pienen kiertokäynnin pitkin Saarenmaan rannikkoa. Kävimme matkalla katsastamassa saaren tunnetut tuulimyllyt sekä muutaman näköalapaikan. Odotimme kuitenkin eniten kraaterijärveltä. Paikalla on kahdeksan meteoriitin jättämät kuopat, jotka nyt ovat täyttyneet vedellä. En tiedä mitä odotin, mutta pettymys oli karvas. Paikalla oli vain kuoppa, jossa lillui vihreää vettä. Ehkä odotin avaruusalusta ja ripaskaa tanssivia avaruusolioita?






Lopulta pääsimme Kuressaareen saakka ja löysimme helposti hotellimme. Yövyimme spa-hotelli Johann Spa:ssa, joka oli vain yhden korttelin päässä keskustorista. Itse hotelli muodostui kahdesta rakennuksesta. Toinen oli vanha hotellirakennus, jonka viereen oli rakennettu uusi, modernimpi spa-tilat sisältänyt rakennus. Kuten arvata saattaa, halvimmat huoneet sijaitsivat vanhemmassa rakennuksessa ja tietysti myös me olimme siellä. Molemmat rakennukset olivat yhteydessä toisiinsa myös sisäkautta, joten mitään valittamista tällaisesta järjestelystä ei ollut. Yövyimme kahden hengen huoneissa kohtalaiseen 36 euron yöhintaan per huone. Hintaan sisältyi oikein maukas aamiaisbuffet, joka ravitsi ainakin meidät kevyesti pitkälle iltapäivään saakka.

Itse Kuressaari oli hyvin pieni ja hiljainen kaupunki. Muutamat kaupat ja maalaismaiset matalat puurakennukset toivat ajoittain mieleen vanhan Porvoon. Parasta tarjontaa olivat kivat terassit, aurinko, lasten leikkipaikka sekä vakiopaikaksemmi muotoutunut Cafe Classic . Tästä kahvilasta löytyi hyvää kaffea, mutta myös erityisen maukkaita ruoka-annoksia.

Kuressaaren kaupunkikierroksemme kesti noin 5 minuuttia, kun kävelimme ydinkeskustan edestakaisin. Tärkein nähtävyys kaupungissa kuitenkin Kuressaaren linna joka on yksi Baltian parhaiten säilyneistä linnoista. Nähtävyys sijaitsee kävelyetäisyydellä kaikista keskustan hotellista ja on näyttävä näky päivällä, mutta myös ilta-aikaan valaistuna. Linnan sisällä asiakkaat pääsevät kapuamaan torniin, tutustumaan linnan rakennuksen vaiheisiin, käyttötarkoituksiin sekä erilaisiin vaihtuviin näyttelyihin. Tämän hetkinen näyttely käsitteli saksalais- sekä neuvostojoukkojen oleskelua Viron saarilla.







Vietimme sunnuntain matkaamalla naapurisaarelle Hiidenmaalle. Saarenmaan ja Hiidenmaan välillä ei ole siltaratkaisua, joten matka taittui taas autolautalla. Tällä kertaa matka oli hieman pidempi kuin mantereelta Muhuun. Hiiumaalla ollessamme satoi aamusta vettä. Muuten koko reissun ajan paistoi aurinko. Meillä ei ollut juuri mitään esikäsityksiä Hiidenmaasta tai sen tarjonnasta. Luimme lautalla Annen matkaoppaasta muutamat mielenkiintoiset paikat, mutta muuten päätimme mennä ajatuksella, että pysähdytään jos eteen tulee jotain mielenkiintoista.

Ensimmäinen mielenkiintoinen paikka tulikin heti satamasta lähdön jälkeen. Lyhyen ajomatkan päässä sijaitsi vanha ja pieni perheomisteinen villatehdas. Heillä oli käytössä vanhat laitteet ja paikka on edelleen toiminnassa, mutta toimii myös museona. Neuvostoaikana tehdast käytettiin muistaakseni varastona, mutta lahjoitusten avulla vanhat koneet on kunnostettu. Museon yhteydessä toimii pieni museokauppa sekä kahvio. Kaupassa myydään kaikkea omasta lampaanvillasta valmistettua. Ostin muistoksi kivat lapaset, joiden resorissa on suloinen pieni lammas. En kauaa jaksanut keskittyä vanhoihin tehdaskoneisiin, koska pihalla odotti ihana lauma pörröisiä lampaita! Hyökkäsin heti ensitöikseni juttelemaan lampaille (olen tässä melko edistynyt) ja tyrkyttämään lampuille ruohoa. Lampaat jolkottelivatkin heti luokseni (olen lammaskuiskaaja) ja olivat IHANIA! Muiden pyöriessä kaupassa ja kahviossa silittelin ja syötin lampaita pienestä sateesta huolimatta. Haluaisin oman lampaan.







Lammaspysähdyksen jälkeen suuntasimme perusnähtävyyksille, eli merinäköalalle. Saarilla useat rannat ovat hyvin jyrkkiä ja limestone jyrkänteet laskevat suoraan mereen. Tunnetuin tämmöinen mesta taitaa olla Saarenmaalla, jossa pengermät ovat jopa 22 metriä korkeita. Ajettiin myös johonkin rannalla sijainneeseen ravintolaan, jonka nimeä en taaskaan muista. Sompailtiin hetki ravintolan takana sijainneella rannalla, kunnes lähdimme taas ajamaan pitkin rantaviivaa kohti erinäisiä majakoita ja näköalapaikkoja. Käytiin myös tsekkaamassa Estonian uhreille pystytetty muistomerkki. Merkissä on kello, joka soi aina kun tuulenvoimakkuus on sama kuin Estonian turmayönä.





sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Matkaraportti 3 - Muhu

Aurinkoisesta Pärnusta selvittyämme seuraavaksi suuntasimme Viron vihreille saarille.

Mantereelta saarille kuljetaan autolautoilla. Päivittäin lähtöjä on noin kymmenen ja ajattelimme ottaa laivapaikat satamaan saavuttuamme. Edellisenä iltana tarkistin lähtöaikoja ja samalla huomasin, että seuraavan päivän laivat olivat täynnä. Vapaita lippuja löytyi 6.00, 8.00 sekä 22.00 lähdöille. Valitsimme huonoista vaihtoehdoista vähiten ahdistavan (kasin lähtö) ja bookkasimme liput etukäteen. Tämä aiheutti sen ettemme ehtineet nähdä Pärnun seutua enempää emmekä ehtineet edes hotellin aamiaiselle, koska tienpäälle tuli lähteä jo kuudelta aamulla.

Uskon kuitenkin, että aamulähtö oli parempi ratkaisu kuin myöhään illalla, koska saimme täten yhden lisäpäivän saarilla ja tutustuimme tarkemmin Muhuun. Tässä vaiheessa pitää ilmoittaa etten kuollaksenikaan muista saarille olleiden paikkojen oikeita nimiä. Kirjoitin ne kyllä ylös, mutta se lappu katosi johonkin..

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme Muhussa oli näköalapaikka, josta näimme hienon merinäköalan. Ilma oli kuitenkin hyvin tuulinen, joten jäädyimme noin viidessa minuutissa, jonka jälkeen palasimme auton lämpöön ja suuntasimme kohti ulkoilmamuseota, joka esitteli vanhan ajan elämistä Muhussa.

Alueella oli myös normaaleiden ihmisten omakotitaloja. Kaikki talot olivat kuitenkin vanhan tyylisiä ruokikattoineen. Vierailimme mm. talossa joka oli historiallinen koulurakennus sekä jossa esiteltiin Muhun perinteisiä tekstiilejä sekä puuveistoksia. Kiertelimme alueella aikamme kunnes olimme lähdössä takaisin ja huomasimme, että parkkipaikan viereinen rakennus oli auennut. Tajusimme, että meidän olisi varmaan pitänyt ostaa liputkin. Oltiin varmaan niin ajoissa, että lipunmyyjä oli ollut vielä yöunillaan.








Muhun saarelta löytyvät vanhat linnan rauniot, joiden nimeä en taaskaan muista, lukeutuvat ehdottomasti koko reissun top 5-kohteisiin. Kokonaisuudessaan lista pitää sisällään linnoja sekä lampaita - olen siis varsinainen kulttuurimatkailija.

Muhun linna oli melko pieni alaltaan, mutta säilyneitä kerroksia oli kolme. Ylimmällä tasanteella tuuli myös melko kovasti, joten siirryimme samantien sompailemaan sisempiin kerroksiin. Taas kivuttiin monen monta porrasta ja säikähdeltiin toisiamme pimeissä tunneleissa. Alimpaan kellarikerrokseen mennessä saimme ihan itse sytyttään paikkaan valot, kätevää. Silti paikkaan jäi useita täysin pimeitä huoneita sekä portaita, jotka johtivat johonkin sortuneeseen. Valaisimme näitä pimeitä kuiluja ja huoneita kameran salamavalolla ja tunnelma oli melko aavemainen salamien räpsyessä.








Muhussa sompailun jälkeen ajoimme autolla Saarenmaan puolelle, jossa ohjelmassa oli ruokaa, kraaterijärveä, tuulimyllyjä ja lopulta saapuminen Kuressaareen.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Matkaraportti 2 - Tallinna - Pärnu

Tästä lähtee roadtripin purkaminen sanoiksi. Matkammehan suuntautui siis Saarenmaalle, mutta halusimme myös kokea kesäisen Pärnun. Viron etelärannikolla sijaitseva kesäpääkaupunki oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, varsinkin, kun aurinkoinen sää helli meitä koko päivän.

Vuokrasimme matkaamme varten auton Tallinnasta. Easycarrentin toimisto sijaitsi näppärästi aivan keskustassa ja auton hinta ei ollut kuin hieman päälle 20 euroa päivältä. Vuokraamamme auto oli melko uusi Renault Clio, jonka nimesin alkumetreillä ötökäksi. Ihan vaan, koska se näytti kaikkine valoineen ihan ötökältä.

Ajaminen Tallinnassa on ihan kauheaa, mutta onneksi meillä oli saksalainen kuski. Saksalaiset ovat tunnetusti hulluja kaahareita (kiitti stereotypiat) ja jo pelkäsin etukäteen millaista vauhtia sitä paineltaisiinkaan pienillä Viron metsäteillä. Onneksi meille sattui kuitenkin kylmäpäinen saksalainen, joka osasi jopa ajaa ihan normaalisti.

Aloitimme matkan Annen matkaoppaan ohjeistuksen mukaan. Emme ajaneet suorinta reittiä Pärnuun vaan kävimme päivän aikana muutamat nhtävyydet läpi. Virossa ajelu on siitä mukavaa, että reitiltä voi poiketa vaikka toiselle puolelle koko maata ja silti ehtiä illaksi määränpäähänsä. Olimme kuitenkin jo kielikurssilla kokeneet itä-Viron, joten tällä kertaa tavoitteena oli tutustua maan läntisiin osiin.

Ensimmäinen stoppi tehtiin Keilajoen vesiputouksilla, jotka sijaitsevat yllättävän lähellä Tallinnaa. Kyseessä on siis metsän (ja hyttysten) keskellä virtaava joki ja kohtalaisen suuret vesiputoukset. Aurinkoisena päivänä ja metsän vehreydessä putoukset ovat hyvin kauniit ja ainakin minulle oli yllätys miten suuri voima noinkin pienessä putouksessa on. Paikalla oli myös vanha riippusilta, johon avioparit ovat käyneet vuosien saatossa kahlitsemassa oman lukkonsa.





Matkamme jatkui pitkin Viron etelärannikkoa aina Paldiskiin saakka. Paldiski on vanha kaupunki, joka oli aikanaan neuvostosotilaiden tukikohta. Kaupungissa asui parhaillaan jopa 16 000 sotilasta. Nyt jäljellä on enää vanhat ränsistyneet rauniot. Ajoimme Paldiskiin, koska tahdoimme nähdä kuuluisat korkeat rantatörmät. Lähes piikkisuorat kalliot laskevat mereen ilman sen kummempia aitauksia tai muuta. Paikka oli hieman pelottava, mutta maisemat olivat melko upeita.




Seuraava kohde oli ensimmäisen päivän ehdoton suosikki! Ajoimme masentavasta Paldiskista söpöön pikku-Padiseen, jossa keskustan muodostivat kauppa sekä poliisipostiyhdistelmä. Kaupungin tärkein turistinähtävyys on kuitenkin vanha munkkiluostari, jossa oli yllättävän hyvin säilyneitä huoneita sekä portaat aina ylös linnan torniin saakka. Linnassa oli myös paljon sokkeloita sekä valaisemattomia kellarihuoneita, joita oli hyvin jännä tutkia. Kuten myöhemmin näistä matkaraporteista saattaa huomata, paikat, joissa pääsee itse kiertelemään sekä tutkimaan ovat olleet eniten minun mieleeni. Anne päättikin lukea matkaoppaastaan aina kohdat "matkalla lasten kanssa", jotta minäkin pysyisin kiinnostuneena..







Padisesta poistuttaessa olimme hyvin väsyneitä autossa istumisesta sekä portaiden kiipeämisestä. Päätimme jatkaa matkaa suoraan Pärnuun, jotta ehtisimme rannalle vielä auringon paistaessa. Löysimme motellimme (joka oli karavaanarialue..) helposti, mutta totesimme sen sijaitsevan ihan kuusessa, koska matkaa rannalle oli noin 4 kilometriä. Reippaan kävelylenkin jälkeen saavuimme hiekkarannalle ja varsinkin saksalaiset, jotka eivät ennen kaupungissa ole vierailleet olivat ihan haltioissaan. Myönnettäköön, että olin hieman itsekin. Pärnun ranta on todella hienoa hiekkaa ja rannan vesi on todella matalaa. Mereen pystyy kahlaamaan jopa 30 metriä ennenkuin vesi hipoo shortsien reunaa. Myös merivesi oli todella lämmintä näin matalissa syvyyksissä. Vietimmekin noin kaksi tuntia meressä kahlaillen ja hiekkakakkuja rakentaen.

Kun vihdoin saimme hilattua itsemme pois lämpimästä vedestä, löysimme Pärnun rantojen klassikon - ihmekeinun! Keinua käyttää kaksi ihmistä ja siinä roikutaan käsistä. Toimii samalla tavalla kuin basic kiikkulauta (mikä sen virallinen termi on!?) mutta keinujat roikkuvat laudan "alapuolella". Testattuamme kyseistä vempainta, totesimme sen hyvin raskaaksi urheilulajiksi. Paikanpäällä kyllä jaksoi riehua, mutta seuraavana aamuna tunsi käsissään, että johan tuli urheiltua. Ehkä se on vaan tää mun oma rautainen peruskunto.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Matkaraportti 1 - Tarto & Riika

Huhhuh, hengissä ollaan. Reissulta kotiuduttiin eilen ja nyt on niin paljon kirjotettavaa, että ei oikein tiedä mistä aloittaa. Aloitetaan kuitenkin reissun ensimmäisestä etapista, eli Latviasta.

Ennen Riikaan busseilua viivyimme kaksi yötä Tartossa, jossa moikkasimme kielikurssikamuja ja katsoimme Euroviisujen finaalin. Yleensä Euroviisujen finaali on melko pyhitettyä aikaa, jolloin tulee istua hiljaisuudessa ja tehdä omia muistiinpanoja. Tänä vuonna tästä kaavasta tuli kuitenkin poikettua melkolailla. Katsoimme finaalin Tartossa opiskelevan suomalaisen Kristiinan kämpällä. Paikalla oli kymmenisen ihmistä ja käynnissä oli Euroviisu-juomapeli. Huikka tulee ottaa mm. rintakarvoista, tuulikoneesta sekä öljytystä tai alastomasta ylävartalosta. Kuten arvata saattaa, huikkia tuli otettua muutama ja loppua kohden myös arvovaltaisen viisuraadin oma äänenvoimakkuus nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Ja toki myös äänestimme. Itse äänestin Suomi-liittymästä Israelia ja Ranskaa ja virolaisesta liittymästäni Espanjaa. Tämän vuoden Euroviisuvoitto meni siis Saksalle (joka voitti viimeksi -82, luuserit) ja tietysti sitä tuli juhlia. Toisinsanoen myös minä sain puolikkaan euroviisuvoiton, koska tämänhetkisen taloutemme toinen osapuoli on saksalainen! Ensi vuonna sitten Berliiniin toukokuussa.. :P

Pitkät eivät meidän voitonjuhlat olleet sillä meidän bussi Riikaan lähti 6.30 seuraavana aamuna. Kepeiden 3 tunnin yöunien jälkeen sompailtiin bussiasemalle ja päädyttiin lopulta oikeaan bussiin ja matkustimme Riikaan. Matka meni melko kevyesti, koska unetti niin kovasti ettei kovalla ja ahtaalla bussilla ollut mitään merkitystä.

Riikaan selvittyämme tapasimme Tallinnasta saapuneen Lisan ja etsimme hostellimme. Matka asemalta yöpaikkaamme oli todella lyhyt ja raahattuamme tavaramme yläkertaan meitä vastassa oli tervetuliaisskumppa! Jokaiselle käteen lyödyt pikkuiset skumppapullot ja tervetuliasinfot kertoivat heti että kyseessä on oikein mukava hostelli. Ja oikeammassa en olisi voinut olla. Hostelli oli valehtelematta paras missä olen koskaan yöpynyt. Ei mitään erikoisuuksia, ei aamiaista eikä omia vessoja, mutta ilmapiiri ja yleinen palvelualttius ja muut vieraat olivat ihan huippuja. Heti ensimmäisenä iltana hostellin baarissa oli karaokeilta, jossa päädyimme laulamaan Mamma Miaa ja tutustuimme mm. työttömään astronauttiin. Vieraskunta koostui pääasiassa englantilaisista sekä australialaisista. Opimme illan aikana monta uutta juomapeliä ja esimerkiksi sen, että The Killersiä ei kannata laulaa karaokessa..

Riikan loma oli hostellin lisäksikin aivan huippu. Melko letkeällä vaihteella mentiin. Vietettiin illat hostellin tiloissa (baarissa) ja aamulla nukuttiin pitkään. Iltapäivällä käytiin hieman sompailemassa vanhassa kaupungissa ja tsekattiin tärkeimmät nähtävyydet. Tämänkaltainen elämäntyyli sopi mainiosti Riikaan, koska vanhakaupunki on kohtalaisen pieni ja nopeasti läpikäyty. Toki Riika tarjoaa myös paljon muuta, mutta meille tärkeintä oli mukava yhdessäolo ja ne muutamat tärkeät nähtävyydet.

Mukavia paikkoja olivat mm. St.Peters church, jossa korkealle kirkontorniin pääsi kätevästi hissillä. Yläilmoista aukeni nätti näkymä yli Riikan vanhankaupungin. Toinen näköalapaikka löytyi Radisson SAS hotellin 26. kerroksesta olevasta Skyline Barista. Kävimme myös katsomassa Riikan kuuluisia art nouveau-rakennuksia. Näissä kortteleissa oli ihan liikaa saksalaisia turistiryhmiä, joten keskityin tarkkailemaan nättejä kulkukissoja, joita Riikasta löytyy todella paljon.

Kolmen yön jälkeen sanoimme hyvästit Lisalle, joka jatkoi matkaansa takaisin Saksaan. Annen kanssa hyppäsimme 4,5 tuntia kestäneelle bussimatkalle kohti Tallinnan kotia, jossa yövyimme yhden yön. Illalle onnistuttiin vielä järjestämään pienimuotoinen piknik, joten yöunien määrä jäi melkolailla minimiin, koska lähtö Saarenmaalle odotti jo seuraavana aamuna kello yhdeksän reikäleipä.