keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Matkaraportti 2 - Tallinna - Pärnu

Tästä lähtee roadtripin purkaminen sanoiksi. Matkammehan suuntautui siis Saarenmaalle, mutta halusimme myös kokea kesäisen Pärnun. Viron etelärannikolla sijaitseva kesäpääkaupunki oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, varsinkin, kun aurinkoinen sää helli meitä koko päivän.

Vuokrasimme matkaamme varten auton Tallinnasta. Easycarrentin toimisto sijaitsi näppärästi aivan keskustassa ja auton hinta ei ollut kuin hieman päälle 20 euroa päivältä. Vuokraamamme auto oli melko uusi Renault Clio, jonka nimesin alkumetreillä ötökäksi. Ihan vaan, koska se näytti kaikkine valoineen ihan ötökältä.

Ajaminen Tallinnassa on ihan kauheaa, mutta onneksi meillä oli saksalainen kuski. Saksalaiset ovat tunnetusti hulluja kaahareita (kiitti stereotypiat) ja jo pelkäsin etukäteen millaista vauhtia sitä paineltaisiinkaan pienillä Viron metsäteillä. Onneksi meille sattui kuitenkin kylmäpäinen saksalainen, joka osasi jopa ajaa ihan normaalisti.

Aloitimme matkan Annen matkaoppaan ohjeistuksen mukaan. Emme ajaneet suorinta reittiä Pärnuun vaan kävimme päivän aikana muutamat nhtävyydet läpi. Virossa ajelu on siitä mukavaa, että reitiltä voi poiketa vaikka toiselle puolelle koko maata ja silti ehtiä illaksi määränpäähänsä. Olimme kuitenkin jo kielikurssilla kokeneet itä-Viron, joten tällä kertaa tavoitteena oli tutustua maan läntisiin osiin.

Ensimmäinen stoppi tehtiin Keilajoen vesiputouksilla, jotka sijaitsevat yllättävän lähellä Tallinnaa. Kyseessä on siis metsän (ja hyttysten) keskellä virtaava joki ja kohtalaisen suuret vesiputoukset. Aurinkoisena päivänä ja metsän vehreydessä putoukset ovat hyvin kauniit ja ainakin minulle oli yllätys miten suuri voima noinkin pienessä putouksessa on. Paikalla oli myös vanha riippusilta, johon avioparit ovat käyneet vuosien saatossa kahlitsemassa oman lukkonsa.





Matkamme jatkui pitkin Viron etelärannikkoa aina Paldiskiin saakka. Paldiski on vanha kaupunki, joka oli aikanaan neuvostosotilaiden tukikohta. Kaupungissa asui parhaillaan jopa 16 000 sotilasta. Nyt jäljellä on enää vanhat ränsistyneet rauniot. Ajoimme Paldiskiin, koska tahdoimme nähdä kuuluisat korkeat rantatörmät. Lähes piikkisuorat kalliot laskevat mereen ilman sen kummempia aitauksia tai muuta. Paikka oli hieman pelottava, mutta maisemat olivat melko upeita.




Seuraava kohde oli ensimmäisen päivän ehdoton suosikki! Ajoimme masentavasta Paldiskista söpöön pikku-Padiseen, jossa keskustan muodostivat kauppa sekä poliisipostiyhdistelmä. Kaupungin tärkein turistinähtävyys on kuitenkin vanha munkkiluostari, jossa oli yllättävän hyvin säilyneitä huoneita sekä portaat aina ylös linnan torniin saakka. Linnassa oli myös paljon sokkeloita sekä valaisemattomia kellarihuoneita, joita oli hyvin jännä tutkia. Kuten myöhemmin näistä matkaraporteista saattaa huomata, paikat, joissa pääsee itse kiertelemään sekä tutkimaan ovat olleet eniten minun mieleeni. Anne päättikin lukea matkaoppaastaan aina kohdat "matkalla lasten kanssa", jotta minäkin pysyisin kiinnostuneena..







Padisesta poistuttaessa olimme hyvin väsyneitä autossa istumisesta sekä portaiden kiipeämisestä. Päätimme jatkaa matkaa suoraan Pärnuun, jotta ehtisimme rannalle vielä auringon paistaessa. Löysimme motellimme (joka oli karavaanarialue..) helposti, mutta totesimme sen sijaitsevan ihan kuusessa, koska matkaa rannalle oli noin 4 kilometriä. Reippaan kävelylenkin jälkeen saavuimme hiekkarannalle ja varsinkin saksalaiset, jotka eivät ennen kaupungissa ole vierailleet olivat ihan haltioissaan. Myönnettäköön, että olin hieman itsekin. Pärnun ranta on todella hienoa hiekkaa ja rannan vesi on todella matalaa. Mereen pystyy kahlaamaan jopa 30 metriä ennenkuin vesi hipoo shortsien reunaa. Myös merivesi oli todella lämmintä näin matalissa syvyyksissä. Vietimmekin noin kaksi tuntia meressä kahlaillen ja hiekkakakkuja rakentaen.

Kun vihdoin saimme hilattua itsemme pois lämpimästä vedestä, löysimme Pärnun rantojen klassikon - ihmekeinun! Keinua käyttää kaksi ihmistä ja siinä roikutaan käsistä. Toimii samalla tavalla kuin basic kiikkulauta (mikä sen virallinen termi on!?) mutta keinujat roikkuvat laudan "alapuolella". Testattuamme kyseistä vempainta, totesimme sen hyvin raskaaksi urheilulajiksi. Paikanpäällä kyllä jaksoi riehua, mutta seuraavana aamuna tunsi käsissään, että johan tuli urheiltua. Ehkä se on vaan tää mun oma rautainen peruskunto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti